Reseptikirja

Tornionlaaksolaiseen ruokakulttuuriin on vaikuttanut ruotsalaisen ruokakulttuurin lisäksi myös saamelainen ja suomalainen ruokakulttuuri.

Kesällä voit ostaa vasta leivottua puolukkaleipää leipomostamme ja nauttia siitä savustetun siian kanssa.

Kukkolaforsenilla tarjoiltava ruoka on kehitetty paikallisten raaka-aineiden ympärille. Kala on luonnollisesti yksi tärkeä raaka-aine. Mitä sanoisit paistetusta siiasta yrttikastikkeessa tai loimulohesta nautittuna kosken äärellä?

Siikasalaatti

  • 4 dl kermaviiliä
  • 2 dl majoneesi
  • 2 keltasipulia
  • 750 g perattua Kukkolansiikaa
  • (siianmätiä ja tilliä)

Silppua sipuli ja perkaa siika. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja koristele esimerkiksi siianmädillä ja tillillä.

SIMA

  • 10 litraa vettä
  • 330 g fariinisokeria
  • 500 g hienosokeria
  • 1 pullo kevytolutta
  • 2 sitruunaa
  • 1 tl hiivaa (ei enempää)
  • 10 rusina per pullo

Keitä vesi, fariinisokeri, sokeri ja kevytolut yhdessä sitruunan kuoren kanssa. Poista sitruunoista valkoinen osa ja siemenet, paloittele sitruuna ja laita kiehuvaan veteen. Anna jäätyä 37 C asteiseksi. Sekoita hiiva joukkoon ja anna seistä huoneen lämössä vuorokauden. Siivilöi juoma.

Laita 10 rusinaa jokaiseen pulloon. Kaada juoma pulloihin ja sulje pullot. Laita pullot kylmään, parin päivän päästä juoma on valmis. Juoma säilyy noin pari viikkoa kylmässä.

Sima on suomesta kotoisin, simaa on kaikissa torniolaakson kodeissa kun on juhlan aika kuten vappu, joulu, juhannus, häät jne.

 

KUKKOLANLIMPPU (leipä)

  • 100g hiivaa
  • 1 litra vettä 37 astetta
  • 2 dl omenasosetta
  • 2 1/2 dl ruisrouhetta
  • 1 rkl suolaa
  • n. 2 kg “lantbrödsmjöl”(tumma tai vaalea maalaisjauho)

Murenna hiiva kulhoon ja kaada 37 asteinen vesi päälle. Lisää omenasose, ruisrouhe ja suola.

Sekoita “lantbröd” jauhot taikinaan. Anna nousta 30 min. Leivo taikinasta  4 leipää tai pieniä sämpylöitä.

Laita leivät pellille nousemaan n. 40 minuuttia. Paista 175 asteisessa uunissa n. 40 minuuttia. Sämpylät paistetaan 225 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.

 

RIESKA

  • 25 g hiivaa
  • 2 litraa kylmää vettä
  • 3 litraa ohrajauhoja
  • 2 rkl suolaa
  • n. 1,5 litraa vehnäjauhoja

Liota hiiva pieneen osaan vettä.

Kaada joukkoon loput vedestä ja sekoita ohrajauhot, suola ja niin paljon niinvehnäjauhoja että taikinan voi leipoa.

Taikinaa  ei kohoteta vaan kaulitaan heti ohuita pöyreitä rieskoja (n. 5 mm paksu ja 35 cm halkaisi). Rieskoihin tehdään ruutukuvio ja sen jälkenn pistellään. Rieska laitetaan lämpimälle uunipellille ilman leivinpaperia. Paistetaan 300 asteisessa uunissa n. 3 minuuttia. Rieskan pintaan tulee vaalenruskeita läiskiä.

 

KEITTOKIRJAT

 

Kukkolaforsen ja Margit Spolander on julkaissut kaksi keittokirjaa, täynnä ihania ruokaohjeita Kukkolanforsenilta ja Torniolaaksosta. Ensin julkaisiin Tornedalsmat  joka sai kansainvälisen menestyksen ja seuraavan julkaistiin  Vintermat.   Kirjat ovat kolmekielisiä, ruotsi, suuomi ja englanti.

Kirjat on myynnissä Kukkolaforsenilla mutta ne voidaan myös postittaa sinulle.

Voit maksaa kirjan ja postimaksun (yht. 365:- SEK)/kirja tilille SE54 8000 0820 1690 4918 9989 (BIC SWEDSESS). Laita viestiksi nimi ja osoite jotta tiedämme mihin voimme lähettää kirjan.

 

 

receptbockerna